Viharikoksesta pikkuvirheeksi
Tampereen alkuviikon Kebabcaust eli ‘rasistinen murhapoltto‘, on kovaa vauhtia osoittautumassa ravintoloitsijan itsensä suorittamaksi tai järjestämäksi ‘tihutyöksi‘. Samaan tahtiin tapahtumien todellisen laidan selvenemisen kanssa, on tapahtunutta vähättelev.. käsittelevät uutiset valtamedioissa siirretty tärkeämpien uutisten tieltä sisäsivujen hukkapalstojen reunoille.
Näinhän se menee; kun todellisuus ei vastaakaan kansaa kyräilevien virkapoliitikkojen, sen paremmin kuin näitten sylikoirana rapsuteltavien toimittajienkaan, oletettujen rasistien lietsoman oletetun vihan täyttämää maailmankuvaa, on tapahtumien uutisarvo nollassa. Kiljusen ja sen toisen, minä- ja maailmankuvaltaan yhtä vääristyneen demarin, lausunnot eivät satunnaisia kolumnisteja lukuunottamatta paljoa otsikoita kirvoita.
Läheisensä, kotinsa tai kenties mielenrauhansa menettäneiden Tamperelaisten kohtalot eivät tunnu journalisteja myöskään kiinnostavan – awwojohtaja Halonen niin ikään on epäilyttävän hiljaa. Uskon, että jos tilanne olisi vähänkään Lipposkan märän päiväunen näköinen, lööpit näyttäisivät erilaisilta.
Noh, uutisointia tai ei: nyt poliisi tutkii, syyttäjä syyttää ja tuomioistuin tuomitsee tekijät mikäli siihen on perusteet. Alla kuitenkin Lipposen Puavon tohtoriseukon julistama etukäteistuomio mustapukuisille suomalaisille ihan vain muistutuksena siitä, minkälaisella katsomuksella ja harkintakyvyllä varustetut parlamentaarikot Suomi-laivaa ohjailevat:

Uusimmat kommentit