Etusivu > Uutisia, Yhteiskunta > Uutiskatsaus

Uutiskatsaus

lokakuu 24, 2010 Jätä kommentti Go to comments

 

Lottovoittajan syyskauden avaus koostuu tällä kertaa nopeasta uutiskatsauksesta liittovaltion tapahtumiin.

Otetaan ensiksi Ruotsi – hurreillehan on aina hauska nauraa.
Malmössä, jossa vissiin yleensä on rauhallista, ollaan paniikissa. Kansainvälisessä, mutta harmonisessa, satamakaupungissa joku on keksinyt yhdistää viimeisen vuoden aikana tapahtuneet, harvat ja harvinaisuudessaan idylliä ravisuttaneet, ampumatapaukset allekkain ruutupaperille ja tullut tulokseen, että niitä on viisitoista. Siis sellaisia, joissa tekijä ei ole selvillä, mutta joissa kohteena on ollut värillinen ja/tai muuten selkeästi(?) maahanmuuttaja-taustan omaava henkilö.
Tämän jälkeen ruutupaperi on toimitettu iltapäivälehtien toimituksiin, joissa rajat ylittävää internatsionaalia kannattavat – vaikkakin otsikoista toimeentulonsa repivät – kynäniekat ovat älynneet nostaa asiasta halåån. Tähän puolestaan nettirasismin, nettiherjailun ja nettisitäsuntätän tutkimiseen turhautuneet pålliisivåimat reagoivat juurikin toimittajien haluamalla tavalla: ”Yes; vihdoinkin päästään töihin”.

Tapahtumilla ei tietenkään ole mitään tekemistä Sverigedemokraattien taannoisen vaalimenestyksen kanssa. Eikä sen, miten maahanmuuttajataustaiset uusruotsalaiset kohtelevat kanssakansalaisiaan.

Göteborgissa sen sijaan asiat rullaavat kuten ennenkin: koulut, autot, päiväkodit ja roskakatokset liekehtivät. Busseja ja raitiovaunuja terrorisoidaan – koska lopulliseen maaliin ei vielä päästä. Satunnaisesti naisia tappavat ruotsalaismiehet saadaan sentään kiinni.

Sitten hypätään Ranskaan:
jossa ’nuoriso’ on viimepäivinä kovin mellakoinut, kuulemma tällä kertaa ihan toimeentulo-poliittisista syistä. Maaseutukaupunkien lisäksi kulttuurien kirjo näyttää tuoneen myös vipinää lähiöön: 11 ihmistä kuoli parvekehyppyyn – erehtyivät luulemaan perheen isää belsebuubiksi.
Pirun pelko on pelastumisen äiti.

Ranskasta Saksaan, jossa – sattuneesta syystä – nykyään on tavattu olla varsin pidättyväisiä etniseen alkuperään käyvän arvioinnin suhteen:
Angela Merkel toteaa, että: ”Tää homma on menny ihan v*tuix”. Johon taas meidän ikioma Cruella de Vil asiantuntevaan ja voimakkaasti todellisuuteen ankkuroituun tapaansa kysyy, että: ”Mutta pätevätkö Saksan johtopäätökset meillä”.

Lottovoittajan kysymys kuuluu: Millä planeetalla Astrid asuu ja mitä sieniä siellä kasvaa?

Lopuksi kuva Vihreän Liiton naisjaoston kollektiivisesta päiväunesta:

Muista äänestää oikein.

Advertisements
Kategoriat:Uutisia, Yhteiskunta
  1. Ei kommentteja.
  1. No trackbacks yet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: