Archive

Posts Tagged ‘maahanmuuttopolitiikka’

Maahanmuutto rikastaa Ruotsalaisia

huhtikuu 21, 2011 Jätä kommentti

Vielä pari vuotta sitten thorsilaisten ja heitä hännystelleen, mutta pari päivää sitten huhtivaaleissa roskikseen heitetyn, sinipunaisen viherylimystön mukaan, maahanmuuton piti rikastaa yhteiskuntaa ja tuottaa samalla huomattavia taloudellisia säästöjä.

Ainakin Tukholmassa, jota Helsinki seuraa 5-15 vuoden viiveellä, tämä on totta. Tällä kertaa rikastumisen mahdollisuus koskettaa mamu-lähiöitten opettajakuntaa.

——————————————-

Samaan aikaan Göteborgissa.

Vähemmän yllättävä uutinen

maaliskuu 29, 2011 Jätä kommentti

Rasistiset italialaiset eivät ymmärrä, että maahanmuutto sinällään on rikkaus ja voimavara.

Voisikohan Astrid Torskin, Anni Sinnesjukin tai Johanna Grandetestan lähettää Lampedusalle julistamaan oikeamielistä evankeliumiaan?

Samalla voisi ottaa sekuntikellolla aikaa siihen hetkeen, kun kolmikko on paikallisten toimesta nakattu paluupostina rantaveteen. Lottovoittajan veikkaus on, että minuuttiviisari ei ehtisi heilahtaa pykälääkään eteenpäin.

Helsinki Shooting Club 24/7

helmikuu 22, 2011 Jätä kommentti

Suomen, jossa harjoitettava maahanmuuttopolitiikka ja kotouttamistoimenpiteet niistä vastaavan maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin mukaan ovat rikkaus ja sellaisina uusintavat yhteiskuntaa positiivisella tavalla, poliisi on huolissaan rikollisten katujengien rantautumisesta pääkaupunkiseudun lähiöihin.

Nämä Ruotsista ja Tanskasta tutut poikakerhot ovat uutisen mukaan tutkiskelleet markkinoita toimintansa laajentamiseksi m.m. Helsingin lähiöihin – näissä kun riittää nykyisellään Työperäistä Voimavaraa (”Katujengien jäsenet ovat perinteisesti ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajanuoria, jotka eivät ole sopeutuneet pohjoismaiseen yhteiskuntaan”) rekrytoitavaksi ilman suurempia koulutus- tai kotoutusponnisteluja. Ajatelkaa; jatkossa mikä tahansa aamu Vuosaaressa voi olla kuin heräisi Bruce Willisin tähdittämään toimintaelokuvaan. Aamukahvit alle, kevlaria päälle ja K-markettiin.

Tunnustakaamme yhdessä valtionjohdon kanssa yhteinen uskomme: 
Kansainvaellsosiaalinhumanitäärinen maahanmuutto islamilaisen maailman perserei’istä on suomalaisille rikkaus.

Normipäivä ruotsalaislähiössä

——————————————

Alla mielenkiintoisia näkemyksiä maltillisesta Egyptistä:

——————————————

Tässä vielä ”loppukevennykseksi” video menetetystä Ruotsista parin vuoden takaa:

Quo vadis Suomi?

joulukuu 17, 2010 Jätä kommentti

 

Ruotsalainen, uupunut perheenisä

 

Juuri nyt, vaikkakin monikurjistumisen mukanaan tuomat hedelmät voi poimia pelkän laivamatkan päässä Helsingistä (tarkkaan ottaen Drottninggatanin ja Bryggargatanin kulmauksesta Tukholmassa), kannattaa seurata silmä kovana ja korva tarkkana kaikkea mitä Itämeren itärannalla touhutaan.

Aloitetaanpa lainsäädännöstä.

Hallitus ottaa viharikoksiin tiukan kannan, kerrotaan epätoivoista kamppailua vaihtoehtoisia nettijulkaisuja vastaan käyvän valtakunnallisen propagandapamfletin nettiversiossa.
Tampereen rasistisen murhapolton jälkeisessä, vallitsevan todellisuuden aiheuttamassa, painajaisessa housuunsa paskova demlalainen vasemmistolaistototalitaristieliitti on tuomassa pikapikaa eduskunnan käsittelyyn lakiesityksen, joka läpi mennessään kriminalisoi kaikenlaisen kritiikin mitä tahansa ”kansanryhmäksi” katsottavaa joukkiota kohtaan – riippumatta kansanryhmän edustajien edesottamuksista. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Suomessa aletaan harjoittaa yksityisten kansalaisten mielipidekontrollia Ellilää, Halla-ahoa ja Hirvisaarta laajemmassa mittakaavassa.

Ruotsissa valtamedia on pakotettu jo vuosia sitten harjoittamaan vastaavaa katalysointia; alaikäisiä raiskaava ja henkihieveriin pahoinpitelevä Salah Fadi Samir Mahdi El-Kaissi Ramadhan on ”nuorukainen”, joukkoraiskaava arabilauma on ”miesjoukko”, teini-ikäisen tyttärensä parvekkeelta paiskaava kurdiperheen isä veljineen on ”mies lähisukulaisineen” ja satojen ihmisten joukkomurhaa yrittänyt irakilainen on ”itsemurhapommittajaksi ajautunut anopinunelma”.

Suomessa tämä, EU-lainsäädännösta pontimensa hakeva, poliittisen korrektiuden vaatimus ollaan kirjaamassa lakiin niin, että mikä tahansa negatiivisen suhtautumisen ilmaus ketä tahansa vähemmistöryhmään kuuluvaa kohtaan voidaan tulkita koko ryhmää koskevaksi vihanilmaukseksi – vaikka kyseessä olisi yksityisen ihmisen sanoiksi pukema yksityinen mielipide. Tämäkin, lain tultua voimaan, luokitellaan viharikokseksi, josta tulevaisuuden Suomessa rangaistaan ankarasti. Seuraava etappi lienee yhteiskuntakriittisten, kahden ihmisen julkisella paikalla (raitiovaunu, bussi, Hakaniemen tori tai Suomenlinnan kalliot) käymien keskustelujen ulottaminen sanktioitavien viharikosten piiriin.

Suomalaisten, jotka muutenkin ovat hiljaista väkeä, kannattaa siis opetella pitämään vähätkin mölyt mahassaan – aivan kuten 100 vuotta sitten vieraan vallan aikana.

Lainsäädännöstä päästäänkin näppärästi siirtymään lainvalvontaan ja sitä harjoittavaan yhteiskunnalliseen elimeen, poliisiviranomaiseen. Aamulehdessä 1.12.2010 julkaistu uutinen kertookin kaiken kertomisen arvoisen.

Itse uutista ei enää Aamulehden uudistuneesta nettiversiosta löydy, mutta Google ei unohda mitään. Aiheesta voisi demokraattisessa tasavallassa kuvitella nousevan melkoinen häly, mutta kovin hiljaista on Suomessa pidellyt – etenkin sodoma-konsernin kontrolloimassa mediassa:

Oikeusoppineet kritisoivat voimakkaasti poliisille esitettävää havaintotietojen keruujärjestelmää.

– Tämähän alkaa lähennellä Itä-Saksan Stasin urkkijarekisteriä, sivaltaa oikeusinformatiikan professori Rauno Korhonen Lapin yliopistosta.

Alma Median sanomalehdet kertoivat viikonvaihteessa eduskunnassa käsiteltävästä lakiesityksestä, joka antaisi poliisille oikeuden panna kenen tahansa henkilötiedot valtakunnalliseen rekisteriin pelkän yksittäisen poliisimiehen epäilysten perusteella. Määräaikainen rekisterimerkintä voitaisiin tehdä, jos poliisilla olisi perusteltu epäily siitä, että henkilö liittyy rikolliseen toimintaan olosuhteiden, uhkailujen tai muun käyttäytymisen perusteella. Poliisi saisi esimerkiksi kirjata ylös aamuyöllä kaupungilla kulkevan henkilön tiedot, jos hän kantaa mukanaan arvokkaita työkaluja joita voi epäillä varastetuiksi.

Oikeusoppineita lakiesitys tyrmistyttää.
Oikeustieteen lisensiaatti Mikael Koillinen Turun yliopistosta katsoo, että esitys vaarantaisi ainakin yksityisyyden ja henkilötietojen suojan. Ne ovat perustuslain suojaamia perusoikeuksia. Koillinen pelkää rekisterin perustamisen johtavan edelleen siihen, että tietoja ryhdytään myöhemmin käyttämään uusiin tarkoituksiin.

Poliisi yritti toimia näin viimeksi biometristen passien sormenjälkirekisterin kohdalla.
– Seuraava askel on aina pienempi kuin ensimmäinen, Koillinen sanoo.

Poliisin toimivaltuuksia on laajennettu voimakkaasti jo vuosien ajan. Harvalla asiantuntijalla on enää hyvää käsitystä kokonaistilanteesta.

Uutinen ei tosin vielä kerro saako poliisi jatkossa kirjata myös palavasta, etnisestä tamperelaisravintolasta juoksevien, mustapukuisten rasistien tiedot rekisteriinsä. Eikä sitä, saako nämä tiedot luovuttaa sosiaalidemokraattiselle kansanedustajalle –  tai vaikkapa 7-päivää lehden toimittajalle, toki pientä korvausta vastaan.

Niin tai näin, lakihankkeitten läpimeno näyttää yhtä vääjäämättömältä, kuin holtittoman maahanmuuton ”rikastava” vaikutuskin. Aivan yhtä vääjäämättömästi ”viharikoslakialoitteen” läpimeno tulee johtamaan kriitikoitten painumiseen maan alle, jossa tukahdutettu katkeruus lannoittaa entistä radikaalimpia ajatuksia.

Tosiasia on, että ihmisten käyttäytymistä voi lainsäädännöllä ohjata, mutta mielipiteitä tai ajatuksia ei voi lainsäädännöllä kahlita.

Tosiasiat eivät vain tunnu paljoa nyky-Suomessa valtaa pitäviä kiinnostavan – siitäkin huolimatta, että jopa proteus anguinus tietää ”poliittisen korrektiuden” olevan synonyymi ”yhteiskunnalliselle itsepetokselle”.

—————————–

Loppuun pieni kuvavisa:

Alla on lähihistoriallinen kuva nykyisestä EU-maasta. Milloin kuva on otettu ja keitä se esittää?

Lebensraum

marraskuu 19, 2009 1 kommentti

Huomattavasti keskivertoa Paremmilla Suomalaisilla on kuulemma herännyt hätä Varsinaisten Maahanmuuttajien asuinolosuhteista pääkaupunkiseudulla. Suomeen ensi vuonna saapuville (pääministerin varovaisen arvion mukaan) 20.000:lle Potentiaaliselle Nobelistille ei millään riitä Herttoniemestä merenranta-asuntoja. Lisäksi tulijoitten (laajennetun perhekäsityksen mukaisen) lähipiirin majoittamiseen eivät sovellu naurettavan pienet, muutaman huoneen perheasunnot.  Lääkkeiksi Oikeamieliset Puunhalaajat ovat ehdottaneet, että rahassa rypevä Helsingin kaupunki ostaa tarkoitukseen sopivampia ”superasuntoja” yksityisistä taloyhtiöistä. Näissä 5+ huoneen kultamuna-hautomoissa kotoutumisprosessi sitten päästetään valloilleen; taivasalla tai kavereittensa nurkissa värjöttelevät ~8.000 asunnotonta huonompaa suomalaista voivatkin sydän pamppaillen ja jännityksestä väristen odotella, millaista InnoWoimaa sossun maksamista superasunnoista kuoriutuu.

Itsekin Kaukaisten Lähimmäisteni hätää myötäelävänä veronmaksajana päätin ottaa selvää siitä, millaisia toivomuksia Kulttuurivieraillamme majoituksen suhteen on. Päädyin tähän, Helsingin Kaupungin sivuilta löytyvään, ”Segregaatioseminaari-esityksen” nimellä kulkevaan tiivistelmään aihetta koskevasta tutkimuksesta.

Alla otteita tiivistelmästä (ydinkohdat lihavoitu):

Tutkimuksen tarkoitus ja tavoite
􀂄 Selvittää somali- ja venäläistaustaisten asumisen arkea sekä asumiseen liittyviä tarpeita ja toiveita pääkaupunkiseudulla
􀂄 Tutkia näiden tarpeiden ja toiveidenheijastumista heidän asuinolosuhteisiinsa ja alueelliseen sijoittumiseensa
􀂄 Tuoda maahanmuuttajien näkökulma mukaan maahanmuuttajien asumista koskevaan keskusteluun

Somalien asuminen maahanmuuttajien elinolotutkimuksen (2002) mukaan
􀂄 96 % asuu vuokra-asunnossa, 1 % omistusasunnossa
􀂄 96 % asuu kerrostalossa, 3 % rivi- ja ketjutalossa, 0,3 % pientalossa
􀂄 29 % asuntokunnista on yli kuusi henkilöä
􀂄 80 % asuu ahtaasti
􀂄 18 % on kokenut taustaansa liittyvää syrjintää asuntoa hakiessaan

Asumistarpeet ja ongelmat
􀂄 (Asuin)ympäristön rasismi ja syrjintä

􀂄 Toiveasunto on lähes poikkeuksetta iso omakotitalo ja oma piha rauhallisella asuinalueella
􀂄 Omakotitaloasumisen nähdään ratkaisevan monet nykyiset asumisongelmat

………………………

Kuten yllä olevasta näkyy, perseelleen menee MonikulttuuriAsiantuntijoitten kotoutumissatsaus:
Helsingin Kaupungin ei missään nimessä tule hankkia Paremmalle Väelle 5-8 huoneen kerrostaloasuntoja vaan Sipoon ja Kauniaisten omakotialueita. Nyt nopeasti pakkolunastuspykälää rustaamaan – eihän kotoutuminen saa asumisolosuhteista jäädä kiinni.
Eihän?

 

Hei, me kotoutetaan

syyskuu 11, 2009 Jätä kommentti

Ruotsissa, tuossa Pohjolan pikku-Amerikassa ja kulttuurien mikroaaltouunissa, on menneinä vuosina ollut millä mällätä. Ainakin julkinen talous on voinut arkihuolensa kaikki heittää Joulusta (saako Joulun kirjoittaa isolla kenenkään loukkaantumatta?) riippumatta – tai ainakin sellaiset julkisen talouden osa-alueet, jotka ovat olleet valjastettuina kotouttamisteollisuuden käyttöön.

Kuten aiemmin jo totesin, Ruotsi on ollut edelläkävijänä pohjoismaisen kotouttamisjärjestelmän luomisessa jo Olof Palmen ajoista asti. Yksi (silloin tällöin nikottelevan) kotoutumisprosessin kulmakivistä on ollut yhteiskunnassa tarvittavan kielitaidon hankkiminen, niinpä jo vuodesta 1994 asti Ruotsalaiset kunnat on velvoitettu tarjoamaan maahantulijoille ruotsinkielenopetusta integraation tehostamiseksi. Koulutus (Svenskundervisning För Invandrare, SFI) on suunnattu yli 16-vuotiaille, ruotsia osaamattomille uusruotsalaisille, ja sen tarkoituksena on antaa peruskielitaito kotoutumisen helpottamiseksi.

Sfi

Idea oli jälleen kerran hyvä, entäpä tulokset?

SFI on kovin intensiivinen ja aikaa vievä koulutus, niinpä maahantulijalle tarjotaankin mahdollisuus keskittyä opiskeluun sosiaalitukien verkkokeinussa – tämä siksi, ettei esimerkiksi töissäkäynti häiritsisi oppimisprosessia. Näin palkitsevassa koulussa on kiva olla, niinpä sinne onkin kotouduttu varsin hyvin; joskus ruotsinkielen peruskurssin suorittaminen venyy jopa 5-6 vuoden mittaiseksi taisteluksi erilaisia vokaaleja, konsonantteja ja lauserakenteita opiskellessa. Tietenkin oppimisen tehokkuuteen vaikuttavat perittyjen ominaisuuksien lisäksi (joita varsinaisista maahanmuuttajista puhuttaessa ei saa todeta olevan olemassa) myös luku- ja kirjoitustaito, aiempi koulutausta, sekä oman äidinkielen yhtäläisyydet ruotsinkieleen.
Tilastojen mukaan muunmuassa puolalaiset, joitten äidinkieli ilmeisesti muistuttaakin huomattavasti ruotsinkieltä, oppivat tarvittavan kielitaidon kohtuullisen nopeasti. Toisaalta esimerkiksi lähi-Idästä, keski-Aasian vuoristoista tai itä-Afrikan sarvesta saapuneilla varsinaisilla moniosaajilla prosessi vie tavallisesti kauemmin. Mutta hitaasti hyvä tulee – vai tuleeko?
Noin 60% oppilaista (joita esim. 2006/07 oli yhteensä noin 65.000) saa ainakin yhden kurssin koko oppimäärästä hyväksytysti suoritettua. Mielenkiintoista muuten, että prosentuaalinen osuus on suurin piirtein sama, kuin varsinaisissa kaupunginosissa peruskoulunsa päättötodistukseen asti käyvien osuus ryhmäotannasta. Joka tapauksessa: hip hip hurra – koulutussatsaus tuottaa yli 50 prosenttisen tuloksen.

Kun kerran kielenopiskelu perustasolla voi kestää jopa puolet vuosikymmenestä ja päälle pitäisi vielä hankkia kehittyneessä yhteiskunnassa vaadittava ammattikoulutus, puhutaan pahimmillaan (tai parhaimmillaan) 10-15 vuoden opiskelurupeamasta. Koko tämän ajan aikuisopiskelija elää sosiaalitukien varassa rahalla, joka ei tietenkään ole pois keneltäkään – sehän on valtion ja kuntien rahaa. Tai siis oli. Taloustietoisuus on ilmeisesti levinnyt myös länsinaapuriin, jossa nuivuuteen taipuvaiset ainekset ovat heränneet kyselemään systeemin järkevyyden perään. Niinpä taloustaantumassa räpiköivä Ruotsi hakeekin säästöjä julkisen taloutensa kuriin saamiseksi; periruotsalaiseen tapaan tämä tehdään jakamalla lisää rahaa varsinaisille vähemmistöille.
Menossa on kokeiluluontoinen projekti, jonka tarkoituksena on kannustaa peruskoulutusputkeen jämähtäviä SFI-oppilaita tarpomaan opinnot läpi ennätysajassa. Sen lisäksi, että kansankoti tarjoaa maahantulijalle asunnon, toimeentuloturvan ja koulutuksen (joista ilmeisesti ainakin asumis- ja koulutusfasiliteetit koetaan varsinaisten taholla rasistiseksi kepiksi – ei kai niitä muuten kilpaa tuhopoltettaisi), annetaan myös porkkanaa: oppilaat, jotka kurssin aloittamisesta vuoden kuluessa ovat suorittaneet vaikeimman tentin hyväksytysti läpi (vastaa peruskoulun 6. luokan tasoa), saavat tililleen 12.000 kruunua sulaa rahaa The Statenin kuihtuvasta kassasta.
Ajatelkaa: Ruotsi on niin vapaa maa, ettei siellä ole edes pakkoruotsia.

Heja Sverige! Jännityksellä odotan, joko ensi vuonna työperäisille luvataan jakaa käteistä ammattikouluun kiintiöpaikalle valituksi tulemisesta.

Throwing the dice

Aina voittaa.

Käänteinen integraatio

elokuu 21, 2009 4 kommenttia
Väite:
Nykyisin Pohjoismaissa harjoitettava kotouttaminen perustuu käänteiseen integraatioon.
Upside down

Upside down

Perustelu:
Pohjoismaisen maahanmuuttopolitiikan suunnannäyttäjänä on toiminut Ruotsi, johon toisen maailmansodan jälkeen parin vuosikymmenen ajan kohdistui varsin merkittävä työperäisten maahanmuuttajien aalto. Yhteisenä nimittäjänä tulijoilla oli halu rakentaa tulevaisuutensa uuteen kotimaahan, tällöin myös muuttajien motivaatio kielen ja kulttuurin oppimiseen ja omaksumiseen oli suuri. Toisaalta myös sodalta säästyneen yhteiskunnan tarjoamat mahdollisuudet vauraan elämän luomiseen uudessa kotimaassa olivat hyvät – motivaatio ja mahdollisuudet, kysyntä ja tarjonta, kohtasivat.

Työperäinen maahanmuuttaja Ruotsissa 

Tilanne muuttui Euroopan päästyä jaloilleen ja Ruotsin samalla tiukennettua työlupien myöntämistä, niinpä 1980-luvulta alkaen myös Ruotsiin suuntautunut maahanmuutto on ollut pääasiassa pakolaisuuteen ja perheitten yhdistämiseen liittyvää ihmisvirtaa, suurelta osin kolmannen maailman maista. Kuitenkin vielä tuolloin vauraaksi koetussa maassa maahantulijoita on kohdeltiin vieraanvaraisesti: näille osoitettiin asunto ja tarjottiin sosiaali- ja koulutuspalveluita kotoutumisen ja integroitumisen ”starttipakettina”. Tulijoita sijoitettiin alkuväestöstä tyhjeneviin kerrostalolähiöihin alueille, joille maaltamuuton ja miljoonaprojektin yhteydessä oli rakennettu liikenneyhteydet, koulut, ostoskeskukset ja muut palvelut. ”Valmiiksi katetun pöydän” takana ollut idea oli hyvä; kansankoti tarjosi tulokkaille eväät oman hyvinvoinnin luomiseen. Mutta kuinkas sitten kävikään?

Voidaan todeta, että lähestulkoon kaikilla mittareilla tarkasteltuna Ruotsi on epäonnistunut totaalisesti ei-työperäisen maahanmuuttajaväestön integroinnissa – tai sitten osa maahanmuuttajista on epäonnistunut omassa integroitumisessaan, mene ja tiedä. 1998, (paskan jo osuttua tuulettimeen) perustetun viranomaiselimen ( Integrationsverket ) toimista huolimatta segregaatio ruotsalaisessa yhteiskunnassa lisääntyy. On toki luonnollista, että ihminen jolta on viety kaikki, takertuu siihen mitä hänellä on jäljellä: henkinen pääoma, oma kulttuuri. Vieraassa ympäristössä tämä tarkoittaa hakeutumista ”omien” joukkoon, seurauksena yhä pahemmin eriytyvät betonibunkkerit. Rähjäiset kerrostalolähiöt ghettoutuvat, väki turhautuu, työllistyvän alkuväestön ja yhteiskunnallisten tukien varaan jäävien maahanmuuttajien väliin kasvaa yhä suurempi kuilu.  Kotouttamismäärärahojen (jotka aikuisten oikeasti koskaan eivät riitä) kasvattamisesta ja julkisesta itseruoskinnasta huolimatta tosiasia on, että hälyttävän suuri osa Ruotsiin humanitäärisin perustein 1980-luvulta alkaen otetusta väestä ja heidän jälkeläisistään ei kotoudu.

 

Entäpä Suomi?
1990-luvulla, pakolaisvirtojen rantauduttua vaurastuneeseen maahan, tilanteeseen reagoitiin luonnollisella tavalla: omaa kokemusta maahantulijoitten kotouttamisesta ollut, niinpä mallia haettiin naapurista. Venäjä ei paljoa pakolaisista piitannut – somalitkin lähetettiin paremman puutteessa Moskovasta kohti Helsinkiä – joten katseet käännettiin länteen. Suomen nykyinen kotouttamisjärjestelmä on kopio epäonnistuneesta ruotsalaisjärjestelmästä ( Luettavaa: Ruotsin hallituksen integraatiopoliittinen linjaus vuodelta 1997  ja Suomen hallituksen maahanmuuttopoliittinen ohjelma vuodelta 2006 ). Tämän seurauksena Pääkaupunkiseudulle, Turkuun ja Tampereelle on odotettavissa jatkossa samanlainen kaaos, kuin Ruotsin suurimpiin kaupunkeihin – ”kehityksen” ensiaskeleita otetaan jo otettu Turun Varissuolla ja Helsingin, Vantaan ja Espoon lähiöissä.

Miksi meillä sitten jatketaan naapurin virheitten toistamista?

Syy on yksinkertainen: €
Nykyjärjestelmä tarjoaa veronmaksajien kustantamaa leipää niin monelle maahanmuuton parissa puuhastelevalle virkamiehelle, kotoutumiskoulutuskonsultille, rasismitutkijalle, tukiyhdistykselle ja konkurssikypsälle kunnalle, ettei sitä enää ole poliittisesti mahdollista purkaa tai tehdä tarpeettomaksi. Kuitenkin, kun edes miljoona toisensa jälkeen ei saa kotoutumisprosessia eteenpäin – mutta ennen kuin yllämainitut ongelmat kärjistyvät Suomessakin mellakoiksi, polttopullo- ja katukivi-iskuiksi – täytyy toimia. Virkamiehet ja poliitikot eivät halua tunnustaa epäonnistumistaan, joten ratkaisuksi on löytynyt käänteinen integraatio.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kantaväestö sopeutetaan maahantulijoihin – ei päinvastoin. Samassa yhteydessä sanan ”sietää” sijasta käytetään sanaa ”suvaita”.

Prosessi etenee seuravasti:
Huonosti tai ei ollenkaan integroituvien yksilöitten viiteryhmille myönnetään uhristatus. Tämä tapahtuu syyllistämällä epäonnistuneen projektin maksajat, verotettu kansanosa, väittämällä heidän äidinmaidossaan imemänsä rakenteellisen rasismin, luutuneitten asenteitten, muukalaispelon, ryssävihan, vittumaisen kansanluonteen tai you_name_it olevan syy tulijoitten heikkoon integroitumiseen. Kyseessä on traditionaalinen silmänkääntötemppu, jolla kansalaisten huomio käännetään pois itse ongelmasta – maahanmuuttopolitiikan epäonnistumisesta.

taikuri

Seuraavaksi laitetaan lobatut poliitikot rukkaamaan lainsäädäntö siihen malliin, että uhristatuksella tarpovan ryhmän jäseniltä poistetaan kaikki tarve omaehtoiseen integroitumiseen; syrjinnän kieltävien lakien rinnalle säädätetään positiivisen syrjinnän mahdollistavia lakeja, lisäksi koulut ja työnantajat ohjeistetaan (käytännössä pakotetaan) harjoittamaan positiivista syrjintää. Yhtäältä yhteiskunta siis leimaa integroitumattoman maahantulijan toiseuden edustajaksi koko tämän loppuelämäksi (joka ei varmastikaan ole omiaan nostattamaan kenenkään itsetuntoa), toisaalta hänelle viestitetään, että toiseuden edustajana hänen ei tarvitse pyrkiä omalla toiminnallaan edes lähelle samaa lähtöviivaa alkuväestön kanssa:

Ote Helsingin Kaupungin tiedotteesta ”Rasismin ja etnisen syrjinnän estäminen”, sivu 4:
Tosiasiallinen yhdenvertaisuus toteutuu, kun ihmisiä kohdellaan samassa tilanteessa samalla tavoin. Se edellyttää yhteiskunnassa havaittavan eriarvoisuuden aktiivista poistamista. Tällöin jonkin ryhmän sosiaalisesti tai taloudellisesti huonomman aseman poistamiseksi voidaan ryhtyä toimenpiteisiin, joilla poiketaan muodollisesti yhdenmukaisesta kohtelusta. Esimerkiksi työhönotossa voidaan ottaa huomioon hakijan etninen tausta palkkaamalla tehtävään työmarkkinoilla aliedustettuun ryhmään kuuluva henkilö, vaikka tämä ei olisi aivan yhtä pätevä kuin paremmin edustettuun ryhmään kuuluva.

Positiivista syrjintää

Positiivista syrjintää

Näin toimitaan, jotta saataisiin näyttöä kotouttamisjärjestelmän ”toimivuudesta”. Tärkeää ei nimittäin ole se, saavutetaanko toiminnalla haluttu tulos, vaan se, että näyttää siltä kuin tehtäisiin jotain – päämäärätönkin liike takaa määrärahoja The Valtion pohjattomasta kassasta.

Samaan aikaan kantaväestö saa kärvistellä positiivisen syrjinnän varjossa, perustuslain 6§ vastaisesti. Lakien rikkominen Suomessa on siis hyväksyttyä, kunhan rikkojana on julkishallinnollinen instituutio tai sellaisen palveluksessa oleva virkamies

Tämä tietenkin harmittaa osaa kansalaisista, niinpä lopuksi valjastetaan poliisiviranomainen ja oikeuslaitos vaanimaan soraäänisiä mielipiteitä esittäviä alkuväestön edustajia – eihän nyt suomalaisessa demokratiassa äänestäjien mielipide saa päästä vaikuttamaan poliittiseen päätöksentekoon:

Äänestäjillä ei saa olla sellaista illuusioita, että he saavat ilmaista ulkomaalaisvihamielisyytensä vaaleissa esimerkiksi perussuomalaisia äänestämällä.”
Matti Vanhanen, Suomen pääministeri (Kesk.)

 

Mikko Ellilä oikeudessa mielipiderikoksesta tuomittavana

Mikko Ellilä oikeudessa mielipiderikoksesta tuomittavana

 

Summa summarum:
Maailmanpyörä pyörii ja ammattikotouttajat, asiantuntijat, tutkijat, konsultit, yhdistysaktiivit ja myötämielisiä sponsoreita hamuavat poliitikot naureskelevat koko matkan pankkiin;
kärsijöitä ovat veronmaksajat ja toiseutetut maahanmuuttajat.