Hymy perseeseen

Nykysuomalainen tulkinta sanan- ja mielipiteenvapaudesta alkaa saada konkreettisia muotoja.
Ilta-Sanomat uutisoi iloisesta imatralaismiehestä, joka on tuomittu Kouvolan hovioikeudessa sakkorangaistukseen romaneja halveksuvan nettikirjoituksensa perusteella. Kurvattuaan surffilaudallaan eräälle tiedon valtaväylän varteen pystytetyistä levähdysalueista, kyseinen kansankoomikko oli avautunut internetin anonymiteetin suojissa muutaman iltapilsnerin jälkeen tärkeäksi kokemastaan aiheesta, mustalaisista (saako M-sanaa vielä käyttää?). Joku vähemmän olutta ottanut tai muuten vaan vakavamielisempi kanssakansalainen oli sitten nykäissyt kirjoituksesta siirtolohkareen kokoisen jyvän sieraimeensa – lopputulos oli luonnollisesti käräjäjuttu.
Vaikkakin käräjäoikeus ilmeisesti koostui jokseenkin normaaleista kaakonmaitten kansalaisista, sen lausunnossa todettiin kirjoituksen olevan enemmän humoristinen kuin vakava, eikä sen katsottu herättävän merkittävää uhkaa tai halveksuntaa romaneja kohtaan, tuomittiin mies kevyisiin 60:een päiväsakkoon kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Seuraavaksi kävi hovioikeuden ovi; syyttäjä vaati miehelle vankeutta – mikä onkin ollut tapana sanoiksi puettuja ajatusrikoksia Suomenmaassa juridisen loisteputken alla arvioitaessa. Hovioikeus ei ollut aivan samoilla linjoilla syyttäjän kanssa, mutta vahvisti kuitenkin sakkotuomion, etusormeaan heristäen.
Mitä tähän sanoisi?
Senkö, että ironia on taitolaji ja että lapset, naiset ja psykopaatit eivät sitä ymmärrä?

Seuraavassa pakkoruotsinsa opiskelleille pari ajatusta ilmaisunvapaudesta: